Koiranäyttelykauhu

Tunnustan. En ole täydellinen matte. Poden täysin epärationaalista ja silmitöntä koiranäyttelypelkoa. Pelottaa, pyörryttää, oksettaa, kauhistuttaa, viluttaa, pissattaa, tärisyttää, kurkkua kuivaa, vatsaa vääntää, näen painajaisia, sydän läpättää kuin lampaan saparo, keskittymiskyky on nollassa...Jo pelkkä ajatus siitä, että joudun esittämään oman koiran näyttelyssä kammottaa ja kauhistuttaa.

En siis ole täydellinen matte. Rakkauden määrässä, hoidossa, ruokinnassa, virikkeiden antamisessa, harrastamisessa, lenkittämisessä, leikittämisessä ja muussa sellaisessa ei pitäisi olla paljon moittimista. Ainakin yritän parhaani. Mutta kun pitäisi osata vielä enemmän. Pitäisi olla tyyni ja taitava esittäjä. En ole ikinä esittänyt koiraa, muuta kuin yhdessä mätsärissä. Koska pelottaa.

Yhtään ei auta, että kaikki muut näyttävät olevan kehässä tyynen rauhallisia kivikasvoja. Kukaan ei kävele väärään suuntaa, sekoa askelissa tai mämmäile koiransa kanssa. Pääsenkö kenties ennätysten kirjaan maailman ainoana handlauskammoisena? Kai nyt joku muukin on maailmanhistorian aikana ollut kehässä hermona? Tällaista koiranäyttelynoviisia leppoisa läppä ja vertaistuki helpottaisi kummasti.

Miksikö pelkään? Olenko lällykkä arkajalka? En taatusti. No olenko sitten vähän...öööh...outo...? En ainakaan myönnä! En pelkää ihmisiä, auktoriteetteja, esiintymistilanteita, vastuuta enkä tilanteiden johtamista. Ne kaikki kuuluvat meikäläisen normaaliin työhön. Otan rennosti, mutta skarpisti. En myöskään jännitä koiraharrastuksissa, siis esimerkiksi TOKO-treeneissä muiden koirien ja ohjaajien joukossa. Mutta koiranäyttely ja oman koiran esittäminen...AARRGGHHH!

Sinänsä kenenkään pelkoa (ei edes omaansa) ei kannata väheksyä eikä kummeksua. Pelkohan on tunnetusti tunnepitoinen ja/tai alkukantainen ja vaistonvarainen asia, jota on vaikea poistaa järkeilemällä ja varsinkaan käskemällä, että "älä pelkää". Moni suomalainenkin pelkää järjenvastaisesti esimerkiksi täysin vaarattomia hämähäkkejä, koska ihmisen evoluution aikana niitä on ollut (ja monissa maissa on vieläkin) järkevää pelätä. Tai tosi moni pelkää julkisen puheen pitämistä, vaikka minä en pelkääkään. Mutta koiranäyttely....IIIK!

Seuraavassa koiranäyttelykammoisen saamat TOP6-rohkaisut ja loogiset (!) vasta-argumentit.:

1. "Ihan turhaan jännität." Juuh, sanos muuta, niin jännitän. Pitikö tämän nyt jotenkin auttaa?

2. "Sinne vaan kehään, joskushan se pelko on kohdattava."  Mutta ku mä en tahdo, ku pelottaa...

3. "Mitä kamalaa siellä kehässä nyt muka voisi tapahtua?" Ai mitäkö, no kuule onko sulla tunti aikaa, niin teen listan: Kävelen sokeana kauhusta väärään suuntaan. Koirani haastaa muita koiria leikkiin tai käy kimppuun, jos joku näyttää haastavalta. Koirani syö tuomarin kokonaan tai osittain. Kävelen hermostuksissani päin tuomarin pöytää ja kaadan pokaalit. Koirani saa riemuhulluhepulin, haukkuu kumeasti, alkaa esittää pukkihyppelyä, riistäytyy irti (olemattoman heiveröisestä) näyttelyremmihärvelisilmukastaan ja katoaa kauhusta kirkuvan yleisön joukkoon. Saan hysteerisen hihityskohtauksen ja siitäkös koira riemastuu ja alkaa tanssia ympärilläni. Pyörryn, koska hyperventiloin, koska unohdin täpinöissäni kokonaan hengittämisen. Koira jämähtää maahan eikä liiku tuumaakaan millään maailman nakilla, joten se pitää roudata jollain trukilla pois. Tuomari toteaa lakonisesti, että oli sen näköistä touhua, että eihän teitä nyt voi arvostella mitenkään ja ajaa ulos kehästä... jne.jne.

4. "Päätät vaan, että et jännitä."  Okein, päätän täten, että en jännitä. Hmmm, ei toimi, jännittää aina vaan.

5. "Ole kuule ihan rauhallinen vaan, muuten jännitys tarttuu koiraan." Jep-jep, kertokaa jotain uutta.

6. "Sehän on vaan koiranäyttely, mitäs siinä on jännittämistä!?"  Tiedetään, olen pöljä jännittäjä, koska jännitän vaivaista koiranäyttelyä, jota kukaan kunnon koiraihminen ei tietenkään jännitä pätkääkään.

No niin. Nyt kaikki tietävät, että se hankolainen mustisihminen pelkää koiranäyttelyssä oman koiransa handlaamista ihan hirmuisesti. Niin hirmuisesti, että ei millään viitsisi elää monta viikkoa alati kasvavassa jännityksessä. Saapi nähdä, karistinko tällä keskustelunavauksella paineet niskastani vai tuliko niitä lisää.

Sohvakonservatiivit

Mitä yhteistä on miehillä ja koirilla? Niiden mielestä kodin sisustukseen ei saa kajota. Kaikki kapistukset ovat täsmälleen oikeilla paikoillaan. Niitä on aivan turha siirtää yhtään mihinkään. Ainakaan useampaan kertaan peräkkäin. Kumma kyllä uroskoirat ja narttukoirat ajattelevat asiasta samalla tavalla, pohtii sisustuksellisessa oppositiossa oleva ihmisnaaras.

Kevät on sitä aikaa, jolloin sisustusvimma pyyhkäisee järjen matten päästä. Yleensä hän tarttuu sohvan nurkkaan kiinni ja käyttää sellaista kamalaa ja vanhanaikaista sanaa, että sillä on joku VISIO. Visio tarkoittaa vissiin samaa kuin sohva, koska sohvaan se tarraa kiinni. Sitten se alkaa säätää, että: "käännetääs..hmmm ei sovikaan, puol metrii liian pitkä..."

Siihen isäntä toteaa, että: "meillä on ainakin kolme metrimittaa, joten voisko ensin vaikka mitata?" Johon matte sanoo, että: "eihän mitatessa näe sitä VISIOTA, siis miltä kaikki näyttää siirrettynä." Siihen isäntä ei sano mitään. Noin looginen perustelu vie tietysti kenet tahansa sanattomaksi. 

Sohvahomma jatkuu, matte alkaa vasta lämmetä. "Hei kuule, nyt mä tiedän...mitä jos kokeillaan, että puretaan kaikki kirjat hyllystä ja laitetaan sille seinälle...ääh, ei oo kiva...ehkä se vanha paikka sittenkin..."

Sisustusvastaiset yksilöt reagoivat kukin tavallaan. Vappu livahtaa yläkertaan turvaan. Helka tarkkailee tilannetta pöydän alla. Pentu pissii lattialle. Arvatkaa mihin ryhmään mies kuuluu? 

Vimmatun sohvanpyörittelyn ja hikisen puhjaamisen jälkeen huonekalut ovat marssineet täyden ympyrän huoneessa. Kaikki on paikallaan ja ennallaan.

Kuva-arvoitus

Missä koira alkaa ja loppuu, montako tassua ja mikä on pääpuoli?

Vappu valmiina pallojahtiin

Lauman johtajakoira Vappu ja yksi suosikkileluista eli camo-vinkupallo. Pian on aika sonnustautui kevyeen kevätturkkiin, kun emäntä nyppii kuolleen karvan pois.

Helka poseeraa kevätauringossa

Koipeliini Pikku-Hulda

Hulda esittelee leikkiasennossa elämänsä ensimmäisen trimmauksen tulosta. Joka suuntaan sojottavasta pörrökasasta kuoriutui ihka aito pieni mustiksen näköinen mustis. Kaunis kiitos hyvän koirahoitolan pitäjälle, taitavalle trimmaajalle ja Helkan kasvattajalle eli Koirahoitola/Kennel Druzkayan Marittalle! Kaunis kiitos lähtee myös Huldan kasvattajalle Kennel Zornoin Kirstille. Hulda on nopeasti asioita hoksaava, luonteikas (!), itsevarma, iloinen ja kaikin puolin hieno pentu.

Pentu on tässä kasvun ja kehityksen vaiheessa kuin piiiit-kien jalkojen varassa harppova hämähäkki. Eilen toisella rokotuksella eläinlääkäri totesi, että "hoikka tyttö, mutta niin pitääkin."

Pomo kutsuu pentua leikkiin

Pennun takapään kohdalla ei ole muuten kakkaa vaan kasvihuoneen sulaneesta kourusta lumelle pudonneita syyslehtiä...

Hulda Huoleton sopeutuu laumaan

Koiralauman kuopus, Hulda Huoleton on asunut Hangossa nyt parisen kuukautta. Nimi oli enne. Nyt kun pikkupennusta on tullut isompi pentu, sen luonne alkaa hahmottua. Hyvältä näyttää! Hulda on ystävällinen, äärimmäisen luottavainen, itsevarma, kaikesta kiinnostunut ja ennen kaikkea iloinen pieni koira. Sen hermot ovat terästä. Sentin päässä nojaltaan kaatunut ja hirmuista räminää pitänyt uunipelti  ei hetkauttanut mitenkään. Vanhempien koirien kauhumomentti numero yksi eli imuri ei pelota tippaakaan.

Hulda on myös puhelias. Erilaisia haukkuja, murinoita, korinoita, vonkaisuja ynnä muita on paljon. Välillä tuntuu, että Hultsu yrittää opetella muodostamaan suomen kielen sanoja. Niin monimutkaisia ja hassuja ääniä sen suusta pääsee. Muut aukaisevat harvemmin suutaan, joten Hulda opettelee haukkuasioita ihan omin päin.

Vappu on ylipomo, jonka henkilökohtaista tilaa Hulda ei uskalla loukata. Sen verran on tullut suoraa palautetta. Ei onneksi ikinä hammaspalautetta vaan pelkästään kipakasti ärisevää huutia ja selätystä. Isopomoon pidetään kunnioittavaa hajurakoa ja hänen korkeutensa läheisyydessä kuljetaan hitaasti ja varovasti. Paitsi kun isopomo kutsuu leikkiin Silloin totta vie leikitään ja railakkaasti!

Helkaa ikipentumaisen bortsun ja pennun leikki toisinaan ärsyttää. Vapulle se ei uskalla sanoa mitään, mutta kun raisu vinkusiileillä höystetty takaa-ajoleikki on jatkunut tarpeeksi (=liian) kauan, Helkan mitta täyttyy. Se ponkaisee pystyyn, säntää pennun luo ja tämäyttää sen tassun heilauksella nurin. Varsinainen järjestyspoliisi.

Helka eli lauman keskijohto on juniorin kanssa helisemässä. Joku ulkopuolinen voisi kauhistua Helkan komentoyrityksiä. Se murisee kuin verenhimoinen manalan peto, nostelee suupieliään näytellen valtavia kulmahampaitaan ja kaataa pennun selälleen. Vaikutus? Selätetty pentu huutaa kuin kurkkua leikattaisiin (siinä ei ole ikinä ollut naarmuakaan) ja istuu sitten hetken omissa oloissaan pitäen kummallista kiroilevaa pientä mutinaa. Noin kahden minuutin päästä se palaa repimään Helkan partaa haastaen sitä leikkiin...Lyhyt muisti vai kova pää? Pokkaa pennulta ei ainakaan puutu.

Auktoriteettiongelmaan saattaa vaikuttaa sekin, että Helka on melkoinen pehmo. Kun se ensin selättää pennun ja pentu kiljuu, Helka rientää heti huolestuneena nuuskimaan, nuolemaan ja tutkimaan, menikö pentu rikki.

Kolmen koiran laumalle on oltava selvät säännöt ja rajat. Jos koirien meno äityy vallan hulvattomaksi, matte/husse tokaisee, että 'nätisti' tai 'loppu'. Silloin koko sakki heiluttaa nolona häntää ja lopettaa sähläämisen. Jos tässä talossa joku asia on loppu niin se on sitten loppu. Erittäin kätevä sana koirankoulutuksessa! Loppu voi olla myös palkkionami tai vaikka jokaiselle jaettu näkkärinpala. Kun herkku on 'loppu', silloin koirien ei tarvitse kyräillä toisiaan, että "onks sulla sitä vielä namia jossain jemmassa". Loppu-sanalla saatiin eilen loppumaan myös naapurin koiran haukkuun vastaaminen eli kilpahaukunta. Loppu mikä loppu.

Tavallista suurempi talitintti

Kodissamme asuu noin 40 kg painava musta ja karvainen wannabe-talitiainen. Helkan mielestä tinteillä on messevät oltavat, koska ne saavat syödä ihanalta tuoksuvaa rasvaista herkkua - talipalloja! Kotisohvalla istuessaan Helka painaa päänsä haaveellisena selkänojaa vasten ja tarkkailee hartaasti tinttien nokkatyöskentelyä. Ja huokailee. HUOOOH, siellä ne siipiveikot nokkivat ja nakertavat herkkuja. Minun pihallani!

Helka ei voi tajuta, miksi matte ripustaa herkut niin korkealle syreenin oksille. Silloinhan vain siivekkäät olennot ylettyvät niihin. Kokeiltu on. Mustis ei millään ylety.

Talipallohimo yltyy toisinaan niin hirmuiseksi, että Helka yrittää jujuttaa mattea. Päivänä eräänä aamulenkillä se nuuski pensasaidan vierustaa tarkasti. Sitten se lähti liikkeelle pää suoraan eteenpäin osoittaen ja leuka alhaalla. Enää se ei nuuskinut tienoita eikä pysähdellyt tutkimaan merkkejä. "Ahaa, Helkalla on jokin kielletty aarre suussa", totesi matte. Samalla tavalla kidan uumenissa salakuljetettuna olohuoneen matolle päätyi kerran kokonainen variksen pää kaulasta asti katkaistuna, verirämmäleet roikkuen, pitkine nokkineen päivineen.

"Mitäs sulla on suussa?" kysymys varmisti asian. Helka käänsi päänsä sivuun umpimielisen näköisenä ja puristi suuta piukkaan kiinni. Suupielestä pilkisti valkoinen narunpätkä. Ei auttanut. Tympeä matte pyysi avaamaan suun ja pakkohan se sitten oli avata. Kidasta pullahti kokonainen talipallo vihreässä verkossaan. Mikä täysjättipotti ihana saalis!

1-0 talitiaisille taas kerran, ei auttanut mustiksen närkästynyt tuhina eikä vetoava huokailu. Matte viskasi pudonneen talipallon takaisin pensasaitaan tinttien ruuaksi. (Matte on toisinaan erittäin mäntti tapaus.) Pari palkkionamia toki lohdutti, mutta kun se ihana vihreäverkkoinen talipallo oli jo suussa...

Maailma uudesta materiaalista

Kevätaurinko alkaa vähitellen sulattaa lumen paikka paikoin kokonaan pois. Alta paljastuu erilaisia laikkuja.

Marraskuussa syntyneen pennun koko maailma on tähän asti koostunut lumesta. Mitäs täällä on? Soratie. Entä täällä? Multaa. Ruohoa, katukiveystä, puulaattaa, metsänpohjaa, asvalttia. Mikä on tämä vihreä tiitti, joka tunkee esiin maasta? Mitä ovat nämä pienet maassa kävelevät oliot. Tämä näköjään puree. Tämä lentää. Odotettavissa monta kuukautta uusien kokemusten vyöryä.