Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Sahramikopla

Pääsiäisenä oli mahtisää ja sehän tiesi laatuaikaa puutarhassa. Jaettu ilo on tunnetusti monikertainen ilo. Nykyään puutarhariemuja on jakamassa isännän lisäksi lauma vihertassuja. Kun kumarrun kuopsuttamaan maata, olkapäihin nojaa raskaasti kolme tuhisevaa päätä: "ai sulla on siinä jotain jänskää, saadaanks mekin kaivaa/maistaa, mitä sää oikeen taas teet, ai-jaa no mekin tahdotaan tehdä just sitä samaa."

Otetaanpa nyt esimerkiksi nämä kevään ensikukkijat eli krookukset. Ne on nyt hoideltu.

Asiahan on nimittäin niin, että krookuksista saadaan maailman kalleinta maustetta, sahramia. Ei varmaan tästä meidän kukkapenkin peruslajikkeesta, mutta hivelevää makua siinäkin kai on. On meinaan testattu.

Tilanne aamulla: Hehkeä sinisen, valkoisen, oranssinkeltaisen ja violettiraidallisen kirjava krookuspenkki availi terälehtiään auringon ensisäteissä. Talvenkankeat sitruunaperhoset lepattivat, kastepisarat kimalsivat, linnut visertelivät, keijut tanssivat ja kuvitteelliset viulut soivat. Idylli!

Tilanne varttia myöhemmin: Aurinko paistoi, perhoset jne...mutta SIMBSALABIM....PUFFF!.. kukat poissa. Maassa oli hieman kirjavaa silppua. Helka lekotteli auringossa. Okei...edelleen idylli, mutta missä kukat?

Huul-daa, Vaaap-puuu!! Riiviökaverukset! Pentu & pomo. Tutkapari siellä missä tapahtuu. Ensin mainittu on toiseksi mainitun 'oppisopimuskoulutuksessa'. Borderterrieriä matkiva mustaterrieri...

Hetken päästä kasvihuoneen takaa ilmaantuikin kaksi iloista karvanaamaa. Sehän oli pahamaineinen Sahramikopla!  Ei epäilystäkään. Raskauttavia johtolankoja oli liimaantunut kosteisiin naamakarvoihin.
Kaksi sievää koiraneitiä, kummankin naama kidasta korviin asti täynnä sinistä, valkoista, oranssinkeltaista ja violettiraidallista terälehtisilppua.

Näky oli niin hulvaton, että ei voinut muuta kuin nauraa. Tulihan noita krookuksia jo vartin verran katseltua. Sitä paitsi koirankasvatuksellinen hetki oli ohi. En päässyt käräyttämään Sahramikoplaa rysän päältä.

Ja jälleen kerran lempeä ja rauhallinen Helka osoitti hillityn luonteensa, eikä lähtenyt riiviöiden kelkkaan. Tai sitten se ei pidä sahramista.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Tassudippi

Kauan kaivattu kurakausi! Ihan totta, lumi kyllästyttää niin paljon, että kurakin on kaunista. Ja sitähän riittää. Kotiin ei pääse millään kurattomana, koska rivitalomme kävelytiet ovat hiekka- eli kurateitä. Oven edessä  möllöttää valtava kuralammikko, koska tien kallistus on väärin eikä vesi häviä kuin haihtumalla/imeytymällä.

Kolmen koiran tassuputsi vaatii siis voimistelua muutaman kerran päivässä. Tunnelma on lämmin ja läheinen, kun kolme koiraa ja yksi matte ähräävät tassuhommissa parin neliön tuulikaapissa. Unelmien unelma olisi tietysti oikea kuraeteinen, jossa olisi vesipiste, ritilä ja hiekanerotuskaivo. Mutta ei hätää, meillä on sentään tassudippi!

Yksinkertainen ja toimiva systeemi: Otetaan tukeva muovinen litran mehukannu. Lasketaan puolilleen sopivan haaleaa vettä. Lämmin pyyhe odottaa patterin päällä. Lenkiltä palatessa dipataan tassu kerrallaan. Kuivataan. Toinen lenkittäjä vaihtaa vettä välillä. Siistiä ja nopeaa. Koirat Pikku-Huldaa myöten ovat täysin tottuneet systeemiin ja nostelevat kiltisti koipiaan. Valmis tassuasiakas saa namin palkakseen ja tekee tilaa seuraavalle.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Saalis mikä saalis

Parhaat herkut, uudet lelut ja kaikki hienoimmat saaliit viedään aina erityiseen nautiskelupaikkaan, mikä Vapun tapauksessa sattuu olemaan toinen sohvista. Vappu pitää myös suurehkoja jääkokkareita erityisen mieluisina leluina. Niille äristään, niitä purraan ja niiden kimppuun hyökätään käpälillä. Tänään oli sohvassa sitten kahden kilon jäämöykky. Onneksi huomasimme sen ennen iltaa.

Johan pomppas!

Helka on perheen lintubongari. Pitkä ja luminen talvi kului rattoisasti tintti-TV:n parissa. Helka makasi pitkät pätkät kotisohvalla, nojasi leukaa selkänojaan ja tarkkaili kiinnostuneena talipalloilla työskenteleviä tiaisia.

Ulkona pikkulinnut eivät sitä kiinnosta. Jännin lintu on isohko steppaaja tai pomppija. Siis varis, harakka, naakka, lokki, rastas tai muu sellainen, joka tepastelee hiljaksiin tai pomppii hassusti eteenpäin.

Lenkillä pomppijan ilmaantumisen huomaa helposti. Helkan askel hidastuu, häntä jännittyy, sitten se alkaa hiipiä lähemmäs ja lopulta hypähtää kohti. Silloin pomppis lähtee lentoon. Ilonpilaaja. Lentävät linnut eivät ole kiinnostavia.

Sitten kiiruhdetaan haistelemaan kohtaa, jossa lintu käppäili. Ilmeisesti koiran mielestä linnun varpaat haisevat kuivakalta ja tylsältä, koska Helka aina nuuskaisee ihan lyhyesti, tuhahtaa ja katsoo sitten mattea tyyliin: "jännästi pomppii, mut eipä haise hääville." Ja lenkki jatkuu uusien pomppisten toivossa.