Kodissamme asuu noin 40 kg painava musta ja karvainen wannabe-talitiainen. Helkan mielestä tinteillä on messevät oltavat, koska ne saavat syödä ihanalta tuoksuvaa rasvaista herkkua - talipalloja! Kotisohvalla istuessaan Helka painaa päänsä haaveellisena selkänojaa vasten ja tarkkailee hartaasti tinttien nokkatyöskentelyä. Ja huokailee. HUOOOH, siellä ne siipiveikot nokkivat ja nakertavat herkkuja. Minun pihallani!
Helka ei voi tajuta, miksi matte ripustaa herkut niin korkealle syreenin oksille. Silloinhan vain siivekkäät olennot ylettyvät niihin. Kokeiltu on. Mustis ei millään ylety.
Talipallohimo yltyy toisinaan niin hirmuiseksi, että Helka yrittää jujuttaa mattea. Päivänä eräänä aamulenkillä se nuuski pensasaidan vierustaa tarkasti. Sitten se lähti liikkeelle pää suoraan eteenpäin osoittaen ja leuka alhaalla. Enää se ei nuuskinut tienoita eikä pysähdellyt tutkimaan merkkejä. "Ahaa, Helkalla on jokin kielletty aarre suussa", totesi matte. Samalla tavalla kidan uumenissa salakuljetettuna olohuoneen matolle päätyi kerran kokonainen variksen pää kaulasta asti katkaistuna, verirämmäleet roikkuen, pitkine nokkineen päivineen.
"Mitäs sulla on suussa?" kysymys varmisti asian. Helka käänsi päänsä sivuun umpimielisen näköisenä ja puristi suuta piukkaan kiinni. Suupielestä pilkisti valkoinen narunpätkä. Ei auttanut. Tympeä matte pyysi avaamaan suun ja pakkohan se sitten oli avata. Kidasta pullahti kokonainen talipallo vihreässä verkossaan. Mikä täysjättipotti ihana saalis!
1-0 talitiaisille taas kerran, ei auttanut mustiksen närkästynyt tuhina eikä vetoava huokailu. Matte viskasi pudonneen talipallon takaisin pensasaitaan tinttien ruuaksi. (Matte on toisinaan erittäin mäntti tapaus.) Pari palkkionamia toki lohdutti, mutta kun se ihana vihreäverkkoinen talipallo oli jo suussa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti