Koirafilosofian alkeet

Koiraihmisten ja ei-koiraihmisten (tämä voidaan laajentaa 'eläinihmisiksi') välillä kulkee kanjoni, jonka yli on vaikea nähdä. Maailma, koti, arvot, harrastukset ja elämän tärkeysjärjestykset hahmottuvat kovin eri tavalla.

Kolme koiraa...Eikös niistä synny kauheasti vaivaa ja sotkua? Sitovat ihmisen hamaan tulevaisuuteen koirien orjaksi. Ja niin isoja koiria vielä! Pienen söpönaamaisen borderterrierin nyt vielä tajuaa, mutta mitä virkaa on kahdella kauhean isolla koiralla, joka kaluavat ihmisen kukkaron pohjia myöten paljaaksi, läähättävät, haisevat ja haukkuvat?

Niin. Miten selittäisi autiomaan asukkaalle, että meri on tärkeä, välttämätön, ihana ja rakas? Sitä ilman voi, mutta ei halua elää. Miten voisi avata uskollisten ystävien maailmaa henkilöille, joiden mielestä koirat eivät ole rakkaita perheenjäseniä vaan pelkästään kotia sotkevia vaivankappaleita, joita on pakko taluttaa narun päässä monta kertaa päivässä? Ei onnistu. Tuntematonta maailmaa voi kuvailla toiselle, mutta ei välittää aitoa kokemusta ja ymmärrystä.

Koirista on vaivaa? Tänään aamulla leikkasin kolmen koiran kynnet. Aikaa meni kellosta katsoen kymmenen minuuttia. Vappu vähän kiemurtaa, joten TP piteli sylissä ja minä leikkasin. Helka seisoo kiltisti lattialla ja nostaa vuoronperään tassua leikattavaksi. Niks ja naks helppo homma! Pikku-Hulda ei huomannut koko leikkaamista, koska istui TP:n sylissä ja järsi tämän rannetta onnellisena.

Koirat syövät ihmisen vararikkoon? Riippuu mihin verrataan, mikä on tärkeysjärjestys? Maksaako koiranruokasäkki liikaa, kun verrataan uuteen kirjaan, shoppailukierrokseen, ravintolailtaan, auton kuukausikuluihin, harrastuksiin? Meitä eivät koirat syö vararikkoon, vaikka syövät laadukasta nappularuokaa. Jos ei ole varaa kaikkeen, pitää valita, mikä on tärkeää. Meille koirat ovat tärkeitä.

Koirat haisevat? Jos koira kierittelee jossain haaskalla, se taatusti haisee. Meidän triomme turkit tuoksuvat pakkasessa tuuletetulle villapaidalle. Lämmin koira tuoksuu puhtaalta, hyvältä ja turvalliselta.

Koirat haukkuvat? Kyllä ne haukkuvat. Ääntely on viestintää. Esimerkiksi suomenpystykorvat haukkuvat paljon. Meillä Vappu haukkuu ärtyneesti joitakin vastaantulevia pikkukoiria ja ulkona ajohaukkua takaa-ajoleikissä. Helka haukahtaa pari kertaa kumean varoitushaukun, kun ovikello soi. Kumpikaan ei ns. räksytä lämpimikseen. Pikku-Huldan puhelahjoista ei vielä tiedä.

Koirat sotkevat ja tuhoavat kotia? Riippuu kodista, mikä on tärkeysjärjestys? Jos kotona on Ming-dynastian vaaseja, valkoinen alcantra-sohva, kiiltolakattu parketti ynnä muita 'elefantti posliinikaupassa'-tyyppisiä ratkaisuja, vahdattavaa riittää. Meillä satsataan elämänlaatuun. Sekä koirien että ihmisten elämänlaatuun. Kaikilla on leppoisaa, huusholli toimii siististi, eikä koko ajan ei tarvitse sanoa 'ei'.

Koira sitoo? Tietenkin sitoo. Entäs sitten? Niin sitoo myös oma kulta...Ja olen kuullut, että myös lapset sitovat aika paljon. Sen nimi on ELÄMÄ. Koirat kuuluvat elämään, ne ovat perheenjäseniä. Eivät perheenjäsenet normaalisti ajattele toisiaan silmäillessään, että "toi typerä, huonotapainen ja vaivalloinen haiseva otus tossa vaan möllöttää ja sitoo kamalasti eikä siitä ole mitään iloa". Tai jos miettivät, siitähän tulee avioero...

Apuasentajat vauhdissa

Meillä oli astianpesukone viimeksi kuusi vuotta sitten Turussa. Kahden aikuisen taloudessa ei muka tule tiskiä kovin paljon. Paitsi että tulee. Pitkin päivää juodaan espressoa, maitokahvia, teetä, vettä, cola-juomaa (joka kerta eri lasi/kuppi...), syödään työpaikkalounas kotona ja illalla tehdään ruokaa. Ja viikonloppuna vasta harrastetaankin kokkausta. Pikku-Huldan tulo ja käsi-ihottuman paheneminen ratkaisivat asian: Tiskaaminen on pelkästään tylsää ja toistuvaa ajantuhlausta. Siispä konemainen pesijä peliin.

Isäntä lähti heti aamulla asioille ja minä jäin kolmen koiran kanssa odottelemaan huoltomiehiä konetta asentamaan. Kotisirkus pani parastaan:

Kaksi huoltomiestä tulee eka kertaa: Olen varautunut ja sulkenut koirat näköetäisyydelle alakerran portin taakse. Miehet tulevat tervehtimään koiria ja painuvat viereiseen keittiöön töihin. Vappu toimii, kuten hänen hyperaktiivinen bortsumaisuutensa aina vieraiden seurassa = meinaa tikahtua intoonsa. Hyppii, sätkii, hinkuu-vinkuu, sutii ja kähkättää portin takana koko puolen tunnin asennussession ajan. Pentu haukkuu kormiahuumaavasti. Onhan tilanteen pakko olla ylijännä, kun pomokoirakin on ihan sekaisin riemusta. Helka pysyy rauhallisena. Miehet lähtevät sen näköisinä, että korvat soivat.

Kuluu tunti ja toinen huoltomies palaa:  Joku osa piti vielä noutaa. Kotisirkus on levännyt sopivasti ja vetänyt henkeä. Se aloittaa kuorolaulun uudelleen. Nyt plokkaan pennun olohuoneen puolelle, mutta se jatkaa joikuaan myös siellä, koska pomokoirakin on jälleen vauhdissa. Vappu sutii, twistaa ja sheikkaa portin takan kuin vähäjärkinen ja kähisee tanssilleen tahtia kuin norttia vetelevä astmaatikko. Helkan hermo pitää. Huoltomies lähtee ja sanoo, että asennus on valmis.

Kuluu tunti, olen vapauttanut koirat portin takaa: Huoltomiesten paku ajaa ovelle ja ovesta tullaan jälleen kahden huoltomiehen voimalla. Miehet ovat jo sisällä, joten en ehdi pakata koiria portin taakse. Joku etulevyn yläkiinnike pitää kuulemma laittaa ettei kone liukastu naamalleen. Koirat syöksyvät yksi toisensa perään mielistelemään tulijoita. Toinen huoltomies alkaa ruuvata pienellä ruuvilla sitä yläkiinnikettä, mutta ruuvi putoaa. Miehet pudottautuvat kontalleen etsimään ruuvia...Eikä muuta sitten tarvitakaan. Miehiä maassa kontillaan! Leikkiinkutsu! JEEEE!!!!!!

Vappu singahtaa salamana takaapäin toisen miehen jalkojen välistä ja loikkaa onnellisena pusuttamaan tämän naamaa, mutta osuu luupäällään puskupompulla poskipäähän. Kutsun parhaillaan Helkaa pois, koska toinen mies jostain syystä (!) kiusaantuu isosta koirasta, joka nuuhkii (juuri vettä juoneena) valtavalla litimärällä partanaamallaan tämän takapuolta.

Koska huomioni on Helkassa, Pikku-Hulda livahtaa keittiöön ja säntää suoraan astianpesukoneen vielä asentamattoman sokkelin alle. Vappu hermostuu, koska pentu tulee sen mielestä kilpailemaan miesten huomiosta ja ärjäisee pennulle. Pentu kiljuu pelästyksestä korviahuumaavasti. Helka hermostuu omituisesta mylläkästä ja haukahtaa pari kertaa kumeasti. Ja minä nauran hervottomasti. Kaikki tämä tapahtuu noin neljän neliön kokoisessa keittiössä.

Miehet lähtevät sen näköisinä, joo-o, tällä kertaa tämmöinen asennuskeikka.

Mutta hei...meillä on uusi astianpesukone!

Vapun mielipuuhaa

Aina vaan parempi, jos löytyy vielä jäinen traktorin tai kuorma-auton jälki.

Korvamurjotus

Helka on iloinen tyyppi. Se ei saa diivailukohtauksia eikä sillä ole känkkäränkkäpäiviä, kuten eräillä nimeltä mainitsemattomilla bortsuprinsessoilla saattaa toisinaan olla...

Yksi ainoa asia synkentää aina ja takuuvarmasti Helkan mielen: korvapuuha. Kuvio toistuu aina samanlaisena. Matte lähestyy kohdetta huolettomasti sivuvasemmalta ja piilottelee korvanputsausainetta ja pumpulityynyjä taskuissaan. Käyttäydyn mielestäni Oscar-patsaan arvoisesti tyyliin "zappa-dappa-dappa-duu, kaunis päivä tänään, eipäs tässä mitään sen kummempaa juu, tepastelen tässä vaan lämpimikseni ja tulinpa sitten samalla Helkaa moikkaamaan..."

Ei auta. Tässä vaiheessa Helka on haistanut korvanputsausaineen tai nähnyt vihatun putellin pään pilkistävän taskusta. Se ravaa häntä koipien välissä pöydän alle. Tässä vaiheessa minä The Matte totean, että ei auta. Koira autetaan lempeästi, mutta päättäväisesti pöydän alta väljemmille vesille. Nyt se huokaisee syvään ja lysähtää istumaan. Peli menetetty, kertoo olemus.

Matte laittaa vihattua apteekin ainetta (ihmisen mielestä se tuoksuu oikein raikkaalle ja hyvälle) korvaan, pyörittelee, irrottaa töhkän, kehuu koiraa vuolaasti ja antaa operaation lopuksi palkkionamin. Ei auta. Helka alistuu korvahommaan rauhassa, mutta matten ei pidä suinkaan luulla, että asia olisi sillä selvä. Ehei!

Helka vetäytyy yläkertaan yksinäisyyteen mietiskelemään typeriä korvia, matten katalaa käytöstä, maailman kaikenkattavaa epäoikeudenmukaisuutta sekä korva-aineen kamalaa hajua. Se ei ikinä muuten eristäydy muista. Helka on iloisen seurallinen ja haluaa olla samassa kerroksessa kuin muu jengi. Nyt otti ohimoon sen verran paljon, että ei kelvannut edes koiraseura.

Murjotusta kesti taas koko iltapäivän ja illan. Illalla se lopulta suvaitsi tulla alakertaan, mutta ei vilkaissutkaan mattea. Se rojahti teatraalisesti huokaisten isännän viereen ja painoi päänsä tämän jalkoihin. Iltalenkillä vähän helpotti. Helka loikkasi kohti lähimpää hankea ja upotti päänsä syvälle kinoksen uumeniin. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...

Korvamurjotus kestää näköjään aina koko kyseisen päivän, joten en viitsi jatkossa enää putsailla korvia aamupäivisin vaan mieluummin illalla. Yön yli nukuttuaan Helka oli taas tälläkin kertaa aurinkoinen oma itsensä. Korvakäsittely oli anteeksi annettu ja unohdettu, kunnes tulee seuraava kerta...

Kolmen koiran leikki

Lauman muotoutuminen ja uuden tulokkaan hyväksyminen kestää näköjään kaksi viikkoa. Vappu lähti ensimmäistä kertaa lempilelunsa meluankka suussa hakemaan Huldaa leikkiin. Helka ja Hulda ovat jo noin viikon leikkineet omia mustismaisia lähinnä möyhäämistä sisältäviä leikkejään. Vapun terrieriräyhä sisältää ärinää, haukkua, haastamista takaa-ajoon ja raivoisaa hyppelyä sohvalta toiselle. Tämä oli melkein liikaa Huldalle, joka pakeni ensin hieman sivuttain kohti keittiötä, mutta lopulta yritti saada ankkaa Vapulta. Lopulta Helkakin lähti hämmentyneenä mukaan ankan tavoitteluun.

Leikistä oli hyvät seurakset. Vappu on saamassa itseluottamustaan takaisin (jos se nyt borderilta voi ylipäätään kadota) ja huomasi että Huldakin saattaa olla aivan kelvollinen kaveri. Koko päivä on ollut melko rauhallinen.

Painovoima päihitetty!

Pikku-Hulda ei ole enää mikään höntelö karvalapasen kokoinen vaappuva vaavi vaan potra mustiksen taimi. Tänään edistys edistyi sananmukaisesti suurin harppauksin. Projektissa 'peppu vastaan painovoima' tuli komea voitto! Hulda punnersi itsensä sohvalle JA käveli ihan henkilökohtaisesti itse portaat yläkertaan asti. Tähän asti peppu on ollut aivan liian painava ja/tai tassuvoimaa vähänlaisesti.

Matten piti portaissa tosin antaa henkistä sivustatukea. 'Älä katso alas' pätee näköjään myös koirien porrasharjoituksissa. Pari kertaa Hulda vilkaisi alas ja meinasi pakittaa rapukävelyä takaisin alakertaan. Lempeällä kannustuksella suunta saatiin käännettyä taas ylös. Perillä Hulda tuumasi, että "pikkupähkinöitä meikäpennulle tollaset jotkut vaivaiset raput" ja tuuletti oikein kunnolla. Se tepasteli ylätasanteella topakkana, vatkasi häntäänsä hurjasti ja kävi nuuskimassa portaita.

Helkaa ja Vappua on opetettu kävelemään kaikenlaisia portaita ja rappuja. Myös pelottavia avoportaita, joista näkyy läpi askelmien välistä. Ei yhtään houkuta kantaa tyrät rytkyen aikuista mustista, joka panee vielä hanttiin kaikin voimin. Jalat pitäisi löytyä alle kaikissa tilanteissa. Onneksi on ahneet koirat, jotka silppaavat ns. perä edellä puuhun, kunhan on palkkiota tiedossa.

Leikkiopetusta

Helka on päättänyt opettaa Huldaa leikkimään. Aamuisin ja iltapäivisin se käy ensin puskemassa Huldan naamaa, tekee leikkikumarrukset ja hyppää 360 astetta ympäri tasajalkaa. Jos tämäkään ei auta se tuuppaa koko päänsä Huldan vatsan alle ja kääntää sen lempeästi nurin. Hulda ei oikein osaa vielä vastata vaan yrittää näykkiä Helkan partaan mutta nämä se osaa väistää hyvin ennakoivasti ja vaivattoman näköisesti. Nähtäväksi jää alkaako myös Hulda tehdä samanlaisia piruetteja.

Huomaavainen Helka

Helkasta on kasvanut hieno, lempeä ja huomaavainen mustis. Tänään aamulenkillä oli pahin mahdollinen keli. Hangosta oli ilmeisesti hiekka loppu (!), koska sitä ei pahemmin näkynyt Hangonkylän väylillä. Taapersin tienlaitaa Helkan kanssa va-ro-vas-ti ja TP vaappui Vapun kanssa perässä yhtä ankkamaisesti.

Helka on aina lenkille lähtiessä täynnä iloista hopsisheijaa -virtaa, vauhtia ja elämänriemua. Tänään se tallusti äärimmäisen hitaasti ja varovasti. Vähän väliä se tarkkaili huolestuneena mattea, joka töpötteli hiljaksiin ja teki äkkiä kummia vipsauksia, kun jalka lipesi. Pari kertaa se otti hellästi hampailla käsineestä kiinni ja tuli ihan kylkeen kiinni kävelemään. Kullannuppu!

Iso musta ja pikkumusta

Leikitäänkö?

Pomo ja mustat

Helka ja Hulda

Rämelattia ja tumma kosija

Lattia muistuttaa ajoittain rämettä. Helka vuotaa reippaasti verta (juoksu) ja pentu tuuppaa vuoronperään pissaa ja kakkaa. Se tähtää huolellisesti tassunsa ja naamansa sanomalehden päälle, mutta aika usein pieni peppu leijuu lattian puolella. Niinpä välillä menee huti. Siisti ikäneito Vappu paheksuu tuotoksia inhon ilme naamalla.

Mutta eipä hätää, meillä ei olla ylihygieenis-hysteerisiä. Sinipiika on muuten loistokeksintö. Kaikki mopit, pyyhkimet ja sviipperit on testattu, mutta sinipiika on näppärin! Suihkis vaan lattia on taas puhdas ja valmis ottamaan pökälettä vastaan!

Helkan juoksu kuumentaa tunteita. Eilen vastapäisen talon tumma iso uroskoira oli lähtenyt läiskimään pihaltaan. Se kierteli ja kaarteli ikkunan alla ja söi lumesta kaikki Helkan merkkaamat kohdat. Lenkillä käy sen päiväinen ulina ja kosiohaukunta joka suunnasta.

Kenkäkeppostelija

Taas lisää lunta. Koska Korvatunturi ja Hanko ovat tänä vuonna vaihtaneet paikkaa, kerrospukeutuminen on kova sana. Lenkille lähtö on operaatio: Tekninen alusasu, pitkävartiset vaellussukat, housut, fleece, talvitakki/kuoritakki, huivi, päähine, hanskat sekä vaelluskengät, joissa riittää solmimista. Ja väliin lisää kerroksia, jos pakkanen niin vaatii. Lähtiessä on KUUMA.

Pikku-Hulda jää kotihengettäreksi, kun teemme isojen koirien kanssa lenkkiä. Se katselee tarkasti, mitä tapahtuu ja yrittää sinnikkäästi tunkea samaan riviin, jossa jaetaan pantoja uloslähtijöille. Tänään se keksi kengännauhat.

Kas näin: Matte solmii kengännauhat ja etsii seuraavaksi huivia. Joku on vetänyt toisen Meindlin nauhat auki. Matte kumartuu ja puhisee hikisenä nauhan kiinni, pukee huivin ja pakkaa taskuun kakkapusseja. Vaelluskenkä on taas auki. Matte solmii entistä hikisempänä ja kääntyy kiinnittämään Helkan pantaa. Muutama sekunti ja nauha on taas auki...'Irti' ja purulelu vaihtoehdoksi ei ihan vielä tepsi...

Pennun kasvatuksessa ehdottomasti vaikeinta on pokan pitäminen. Tilannekomiikka on aika hulvatonta. Eilen Pikku-Hulda nappasi lenkille lähdössä olevan Vapun taluttimen päästä kiinni ja alkoi kiskoa isosiskoa takaisin sisään. Vapun ilme oli jotain pöyristyneen ja äärimmäisen nolon välimailta.

Yöhoitotäti

Pikku-Hulda piristyy kerran pari yöstä vaatimaan huomiota. Sitä ei yhtään nukuta ja on umpitylsää, kun muu jengi vaan vetelee hirsiä. Pari ekaa yötä se jollotti tylsyyttä kovalla äänellä. Kun desibelivyörytys ei ajanut ihmisiä kunnolla hereille, Huldalla oli suunnitelma B. Kyllä niiltä uni karisee, kun iskee neulanterävät hampaat sängyn laidan yli roikkuvaan varpaaseen tai sormeen...Oikein veikattu.

Pari viime yötä on nukuttu paremmin. Kiitos siitä kuuluu yöhoitotäti Helkalle, joka pani riiviön kerralla kuosiin. Seurailin silmien raosta, kun pentu heräsi, alkoi leikkiä, avasi kuuluvasti ääntään VUF-ÄÄÄÄYYYYRRR!!!! ja alkoi vaappua kohti sänkyä. Helka pomppasi tikkana jaloilleen pennun eteen ja päästi matalan murinan. Ja se ääni on suoraan manalasta...

Pentu peruutti pikakyytiä pehmeään fleece-petiinsä pehmo suussa. Yöhoitsu huokaisi syvään ja rojahti takaisin nukkumaan. Pennun yöleikit sujuvat nykyään hipihiljaa.

Tottumus kasvaa taas pentuhommaan

Ensimmäisen päivän reaktio: yäk, kakkaa. Toisena päivänä: onko sitä pakko tulla noin paljon? Kolmantena päivänä syö jo voileipää toisella kädellä ja korjaa jätöstä toisella.

Huldalla on asiaa

Ulkorieha

Pikku-Huldan kotiutuminen sujuu kuin pikakelauksella. Tänään vanhemmat koirat alkoivat hoksata, että otus on ehkä sittenkin orastava oikea koira. Se on kieltämättä melko outo: killuu hännässä ja/tai korvassa naskalihampailla, lemuaa pentupissalle (pissi nätisti lehdelle, pito katosi takatassuista ja plätsähti mahalleen isoon pissalammikkoon) ja kiljuu huomiota korviahuumaavasti. Silti se on ilmeisesti koira, koska se osaa leikkiä ihan oikein kumiankalla, joka on pomokoira Vapun ykköslelu. Oikea leikkiminen tarkoittaa ravistelua, ärinää ja hyökkäilyä.

Helka innostui tänään aivan hirmuisesti pomppimaan ja esittämään leikkikumarruksia pennulle. Nyt pitää tarkkailla haukkana, ettei synny leikkivammoja. Helka on niin suuri ja roteva, että sen leikkisä tassunläpsäys ja loikka olisivat osuessaan liikaa pennunhennolle Pikku-Huldalle.

Se on vielä ihan minipieni huojuva rääpäle. Hiukan kauhistuttaa, että tyyppi menee rikki noiden rämäpäitten porukassa. Hulda ei itse osaa yhtään varoa eikä sitä kiinnosta pysyä sivussa tarkkailemassa isojen koirien touhuja. Sekaan vaan pää edellä ja riistämään lelua isompien suusta! Se kipittää häntä pystyssä toisten perässä joka paikkaan. Ja kun vanhemmat koirat komentavat sitä, se peruuttelee hetkeksi (noin minuutiksi)... ja eikun takaisin. Lupaavasti reippaan rämäpään elkeitä? Hyvä niin. Meillä ei olla seinäruusuja.

Tänään ulkoiltiin aurinkoisella takapihalla. Hulda tepasteli topakkana ympäriinsä, kun isommat peuhasivat ja juoksivat ympäriinsä.

Edistys edistyy muutenkin. Hulda sai jo tänään syödä ilman tunkeilua, eilen asia herätti vielä suurta närkästystä ja turhautunutta leukojen louskuttelua. Tänään riitti, kun ilmoitin muille, että 'Huldan ruoka, ei ota'. Kukaan ei mennyt norkoilemaan lähelle.

Helkalla on vähän alakuloa. Sen elämän toinen juoksu on meneillään. Juoksu teki tosi kauan tuloaan (ahkeraa takapään pesemistä), mutta tänään näkyi hangessa selvät merkit. Ilmankos naapurin doggi meinasi tulla miehenkorkuisen aidan yli yhdellä loikalla, kiinanpalatsikoirauros sai jostain tiikerin voimat vetäen omistajan jäisellä tiellä melkein nurin ja seinänaapurin uros virittelee epävireisiä serenadejaan...Hehkeä Helka vie poitsuilta päät sekaisin.

Bestikset! Rantakoirat rakastavat merta ja hiekkaa.

Helka (Druzkaya Charodeyka)

Vappu (Cindyhill Free At Last)

Hulda tuli taloon

Mustaterrieri Zornoi Juliska eli kotoisammin 'Hulda' ajeli halki lumen ja jään Hämeenlinnasta Hankoon. Kolmen tunnin automatka meni pehmeään peittoon kääriytyneenä unten mailla. Autoilu näytti olevan ensikertalaiselle pikkupähkinöitä - ei mikään iso juttu, josta olisi kannattanut uikuttaa tai protestoida. Koska voimia oli ladattu reilusti, perillä oli energiaa reilusti!

Parasta esitellä tässä vaiheessa tassutrion vanhemmat siskot. Cindyhill Free At Last eli 'Vappu' on kolme ja puoli vuotta sitten vapun tienoilla syntynyt borderterrieri. Druzkaya Charodeyka eli 'Helka' on pian puolitoistavuotias mustaterrieri. Meillä asuu leikkisää, liikkuvaa, hoksaavaa ja välillä varsin riehakasta sakkia.

Koska meidän talouden naisväestä kukaan ei edusta hillittyä ja pidättyväistä naistyyppiä, Pikku-Huldan vastaanoton tapa ja laatu herätti meissä ihmisissä pientä kutinaa. Osasimme odottaa koirien taholta kaikkea muuta (pientä karttelua, murinaa, pennun komentamista, mustasukkaisuutta jne), mutta emme tätä...

Pikku-Hulda pantiin lattialle haisteltavaksi. Se tarkkaili uutta kotiaan pistävästi sinisillä pennunsilmillään, huojui hontelosti puolelta toiselle pieni tukka uunon näköisesti pörhöllään. Sitten se hypähti leikkikumarruksen eteenpäin ja päästi kimeän haukkusarjan niin kovalla äänellä, että korvissa alkoi soida. Helka (elopaino n. 50 kg) ja suuri ketunmetsästäjä Vappu hyppäsivät säikähdyksestä metrin ilmaan ja syöksyivät turvaan...toinen isännän ja toinen emännän kainaloon. Sieltä tarkkailtiin ilmestystä takajalat täristen. Kummankin silmistä voi lukea, että "minkä halvatun otuksen te toitte tänne ja ennen kaikkea miksi?!"

No, tilanne rauhoittui illan mittaan ja kummallakin seniorilla oli kova kiire tarkistamaan iltalenkin jälkeen, onko SE vielä kotona. Olihan SE ja voi sitä iloista hännähuiskintaa. Selvästi pelkäsivät, että se joku jännä on kadonnut yhtä mystisesti kuin saapuikin.

Hulda ei vingu eikä ikävöi lainkaan. Ponteva ja ujostelematon kaveri! Ruoka syötiin viimeiseen muruun ja vähän teräskuppiakin yritettiin kalvaa sen lisäksi. Vesikippo on löydetty ja koko asunto on tutkittu perusteellisesti. Huolelliset koemaistelut kuuluvat tutkimuksiin. Nyt nukuttaa vietävästi.